Hasselin henkilökunta

Eläinlääkäri Riitta Vikberg

Riitta on toiminut eläinlääkärinä lähes 20 vuotta, josta viimeiset 14 vuotta Tampereen seudulla. Yrittäjäksi Riitta ryhtyi Eläinlääkäriasema Hasselin perustamisen myötä, vuonna 2014.

Riitta on aiemmin perehtynyt erityisesti pieneläinten iho- ja korvasairauksiin, mutta mielenkiinnon kohteita on monia, ja työn monipuolisuus on myös sen suola. Kissat ovat vähitellen alkaneet kiehtoa yhä enemmän. Erityisen lähellä sydäntä ovat kuitenkin seniori-ikäiset eläimet.

Eläinlääkäri Sanna Hannula

Sanna aloitti Hasselissa eläinlääkärinä keväällä 2017.

Sanna on eläinlääkäriksi valmistuttuaan työskennellyt Pirkanmaalla pieneläinten parissa. Kiinnostuksen kohteet ovat monipuolisia: Sanna askartelee pehmytosakirurgian parissa yhtä mielellään kuin pohtii iho- ja sisätautipotilaiden ongelmia. Sydäntä lähellä ovat myös kasvainsairaudet sekä ruokinnan merkitys terveyden ja sairauden hoidossa.

Työn ulkopuolella pelastuskoiratoiminta on vienyt Sannan mukanaan, joten vapaa-aikaa täyttävät haku- ja jälkitreenit oman koiran kanssa. Kotona on myös pieni kanaparvi.

Pieneläinhoitaja Mari Välisaari

Hasselin kantava voima Mari on taustaltaan perushoitaja. Mari on käynyt pieneläinhoitajan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen Karkussa, minkä jälkeen hän on toiminut eläinlääkärin avustajana Ylöjärvellä vuodesta 2007 lähtien. Hasselissa Mari on ollut mukana alusta asti.

Klinikkaeläinhoitaja Sanna Hyypiä

Sanna valmistui klinikkaeläinhoitajaksi syksyllä 2017 kahden vuoden oppisopimusopiskelun päätteeksi.

 

(Kuvassa Riitta, Mari ja Marin koira Tami.)